Ajatuksia Bornen kaduilta

Barcelona
21/6/2011

Kun kelaan vanhempana elamaani taaksepain, nama aamut, naurut, surut ja muistot tulevat olemaan niita varikkaimpia, makeita ja aurinkoisia, villeja muistoja. Nuoruuden huippuhetket, elaman kliimaksi. Kaduilla vaeltelua aamuyosta, sekavia hetkia klubeilla, murskaava basso veressa, auringonsateet meren aalloilla, parvekkeiden kukkakoynnokset, mutterikeittimen porina, turkoosit seinat, leipomoiden tuoksu tyomatkalla.

Parvekkeen ovi on auki. Kuuntelen askelia kadulla. Odotan avainten kilinaa. Huutoja, koiria lapsia, naurua. Suitsukkeiden tuoksu peittyy sateen alle. Parvekkeella kuivuvat peitot kastuvat taas.

Mita on odottaa ja tuntea? Mieleni tekee tupakkaa vasta, kun kuulen askeleesi. Vaihdan asentoa vasta, kun avaat oven.

Aurinko on noussut jo kaksi tuntia, mutta se ei vielakaan saavuta ensimmaisen kerroksen parveketta kapealla kujalla. Vain punainen peitto ymparillani istun parvekkeella ja seuraan valkenevaa aamua. Tupakka toisensa jalkeen rauhoittaa levottomia leukojani. Onni heittaa paatani puolelta toiselle eika anna rauhaa.

Tama on oikein, tein oikein. En kadu mitaan.

Han makaa keltaisilla lakanoilla selallaan. Ilman peittoa. Katalaani. Valokuvaaja. Korvakorut. Mikaan muu ei kiinnosta. Eika se mita seinan takana tapahtuu.

Unelmia. Kokonainen ja irtonainen matka. Afrikan villielaimet ja paahtava aurinko. Yksinaisyys. Vaellus. Miksi kaipaan turvaa ja laheisyytta? Miksei oleminen riita? Miksi tasapaino on parempi kuin ikava? Miksi tyytyvaisyys ja rauha on parempi kuin suru? Miksi olen levoton, kun eilinen teki minusta onnellisen? Eiko puute vain korosta ilon hetkia?

Ihminen on vain geenien ja kokemustensa uhri. On turha syyttaa ketaan mistaan ikina. Onko olemassa oikein tai vaarin? Ykseys ylittaa kaikki mielipiteet. Tunnenko ykseyden?

Inside

Ulkoinen todellisuus tuntuu irtonaisemmalta, kuin koskaan ennen ja yhta aikaa aina vain paremmalta. Voima sisallani vakautuu ja maistuu hyvalta. Ymparoivasta unesta, harhasta, pelista tai ajasta, jota jotkut kutsuvat todellisuudeksi, on nauttiminen tuntuu enemman itsestaanselvyydelta.

Sanat ja termit menettavat merkityksensa. Mita nautinto edes tarkoittaa? Tarkeaa on rytmi, rytmin rikkoutuminen, varit, tuoksut, unelmat ja tunteet. Sisallani nama kaikki yhdistyvat, sekoittuvat ja elavat mutteivat kysy. Rajoilla ja syilla ei ole merkitysta.

Rytmi sisallani voimistuu paiva paivalta enka kaipaa muuta, en muita, en eilista enka huomista. On vain tama hetki, johon voi luottaa. On vain kokemus, kaikki sen ulkopuolella taydellisen yhdentekevaa. Siksi siita on niin helppo nauttia.

Onko sisallani viela jotain rikkonaista, pureskeltavaa, selvitettavaa, tahatonta tai vaikeaa? Onko sisallani viela surua? Olen valmis ottamaan kiinni sen kaiken, kaikki kokemukset ja kyyneleet ja rakastamaan ne rikki. Olen vapaa.

Jed McKennan inspiroimana:

There is no need for control.
The only thing I know is that I am.
Everything else is subjective.
Let go, embrace. That's all there is to it. And you won't miss it tomorrow.
Knowledge is all illusion.
The ultimate fear is nothingness.
Why would I be afraid of loosing it all? Because I never have?
How would it be possible to loose something, that does not exist?

ja lainaten:

If you don't have an ego demanding and insisting ways and means, all events fold in ways ego could never imagine or achieve.

Don't misinterpret your new state as freedom, for it is only a more convincing illusion of freedom.
You go forward, when you can't stay where you are. This is the process.
Enjoy.

The very thing that fights, that resists, is the thing we seek to overthrow. Surrender is victory.

Breathing consiously evokes the warm feeling of gratitude for what I have mixed with the recognition that, with every breath I take, it's all passing away.

Wrong-knowing, rather than not-knowing, might be the truer and far more insidious form of ignorance; that what we consider out strengths can be the devious hiding places of our most debilitating weaknesses.

There are two kinds of understanding: understanding for success and understanding for life. Understanding for success means following the heard. Understanding for life means following reason and facts and your own head and heart, wherever they may lead.

On paivia, jotka lahettavat sateen ja harmaat askeleet
pyytamaan kapertymista,
pyytamaan pysahtymista,
pyytamaan kysymista.

Se hetki, ennen kuin jalat osuvat taas maahan
Sen hetken eristava kylmyys ja vahvuus, sita janoan
Sen vuoksi hyppaan aina vain korkeammalta
Sen voimin jaksan taas kiiveta

Olen painoton
tanaan maailma herasi niin varikkaana, niin lempeana.
Se ottaa minut syliinsa, tiedan sen,
ravitsee ja tuudittaa uneen, jos sita haluan.
Tanaan en kuitenkaan ole vasynyt, en nalkainen.
Juuri nyt olen painoton, mieleni kevyt kuin juovuksissa.
Lennan, olen irtonainen ja yhta kaiken kanssa.

Katselin lahtiessani auringonnousua Helsinki-Vantaan lentokentalla ja luin Buddhalaista Dhammapadaa. Sen inspiroimia riipuustin seuraavia asioita ylos.
Olen saavuttanut tunteen siita, etta mikaan tai kukan ei voi satuttaa minua yhta paljon, kuin mina itse. Mikan tai kukaan ei voi myoskaan tehda minusta yhta kokonaista, kuin mina.
Nykyaan kohtaan jopa tilanteita, jotka ovat vaikeita kivuliaita tai muuten epamiellyttavia, mutta syvalla sisalla ne tuntuvat hyvilta. Lahes yhta hyvilta, kuin miellyttavat asiat.
Tunnen tehneeni ensimmaiset rajat oman saareni ymparille. Luulin olevani arka, mutta kokeilunhaluinen. Mutta nyt, naennaisesti kaikkein vaikeimmalla ja yksinaisimmalla hetkella, olenkin tyyni, onnellinen ja itsevarma.

Minut on johdatettu oikealle tielle, mutta vasta nyt yksin jaatyani todella sisaistan oppimani asiat.

Buddhan oppeja Dhammapadasta:

81: Kuten Tuuli ei pysty horjuttamaan kalliota, niin ei henkisesti kypsaa ihmista liikuta ylistys eika parjaus.
91: Tarkkaavaiset, jotka lahtevat kotoa, eivat saa iloa asunnosta. Kuin jarvelta lahtevat villihanhet hylkaavat he sen turvan mita heilla on.
103: Vaikka voittaisi taistelussa tuhansittain ihmisia, taistelussa suurin on kuitenkin se, joka voittaa itsensa.
165: Ihminen likaa itsensa tekemalla pahaa. Han puhdistuu pidattymalla pahasta. Puhtaus ja epapuhtaus ovat omakohtaisia kokemuksia: ihminen ei voi puhdistaa toista.

ASIAA

kyllä mahtuu yhteen kirjoitukseen niin paljon ajateltavaa ja hyviä pointteja, että oli pakko linkittäähttp://www.jaakkohalmetoja.com/fi/?p=1278

Hessen ajatuksia 'Jumalaan sulautumisesta'

Olen lukenut viime aikoina Herman Hessen kirjoja. Hän tuntuu osaavan pukea sanoiksi tunteet ja ajatukset, joita en itse osaa purkaa edes järkeväksi kokonaisuudeksi. Seuraavan pätkä on kirjasta Gertrud ja jouduin lukemaan sen monta kertaa, ennen kuin ymmärsin, että siihen on jäsennelty omia ajatuksia viimeisen vuoden ajalta, ja tämä oli siksi hyvin vaikuttavaa. Päätin myös jakaa pätkän täällä, osittain siksi etten itse unohda sitä.

"Se joka ei kärsi ajattelemisesta, iloitsee aamuisesta jalkeille noususta ja syömisestä ja juomisesta, hän tyytyy siihen eikä kaipaa muuta. Mutta se joka on kadottanut tämän itsestäänselvyyden, etsii päivien kuluessa ahneesti ja valppaasti todellisen elämän hetkiä, joiden kirkas välähdys tekee onnelliseksi ja häivyttää ajan tunteen sekä kaikki ajatukset kokonaisuuden tarkoituksesta ja päämäärästä. Näitä hetkiä voidaan nimittää luoviksi, koska näyttää siltä, että ne tuovat tullessaan elämyksen yhdistymisestä Luojaan, koska niiden tullen kaikki, myös muutoin satunnainen, tuntuu tahdotulta. Tämä on sitä samaa, mitä mystikot nimittävät Jumalaan sulautumiseksi. Kenties noiden hetkien huikaiseva valo saa kaiken muun näyttämään niin synkältä, ehkä noiden hetkien vapautunut, taianomainen keveys ja leijuva autuaallisuus aiheuttaa sen, että muu elämä tunnetaan niin raskaaksi ja tahmeaksi ja upottavaksi. Minä en sitä tiedä, en ole päässyt pitkälle ajattelun ja filosofian alueilla. Kuitenkin tiedän: jos on olemassa autuus ja paratiisi, täytyy sen olla tällaisten hetkien häiriintymätöntä jatkumista; ja jos tämä autuus on saavutettavissa kärsimyksillä ja tuskissa puhdistumisella, ei mikään kärsimys eikä tuska ole niin suuri, että sitä pitäisi paeta."

Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että kaikissa uskonnoissa on pohjimmiltaan kyse samasta 'jumalaan sulautumisesta'. Buddhalaisten valaistuminen, Coelhon 'kaikennielevä rakkaus', kristinuskon kielillä puhuminen ja muut ylimaalliset kokemukset, meditoinnin kautta saavutettu vapaus, jopa Rhonda Byrnen The Secret -kirjassa kuvailtu universumin laki kuvaa samaa inhimillistä vapautumisen tunnetta. Mielestäni Elisabeth Gilbert kuvaa hyvin tätä uskontojen rajat ylittävää suurta ykseyden ja rakkauden tunnetta ja nimittää sitä yksinkertaisesti Jumalaksi. Nimenomaan ykseys on asia, josta puhutaan paljon myös eri uskonnoissa. Nykyään puhutaan postmodernin maailmankuvan jälkeisestä integraalista ajattelutavasta ja siitä, kuinka evoluutio spiraalin tavoin tuo ihmisiä aina vaan tietoisemmiksi hetkestä ja lähemmäksi integraalia maailmankuvaa. Tässä ykseys vastakohtana erillisyyden tunteeseen tulee erityisen vahvasti esiin.
Lopulta omiin korviini tämä kaikki vaan puoltaa sitä, että jokin mystinen, kokonaisvaltainen, yhdistävä ja vapauttava rakkaus on olemassa ja sisäänkirjoitettu kaikkiin ihmisiin. Keinoja ja sääntöjä sen löytämiseen vaan on tuhansia. Ja siinä vaiheessa, kun nämä säännöt ja koulukunnat alkavat riidellä keskenään politiikan keinoin, en yhtään ihmettele, että ateistit ja muut skeptikot kääntävät selkänsä kaikille näille ajatuksille.

Vanhemmista ja rohkeudesta

Olin arka lapsi. Pelkäsin tulvia, tulipaloa, laivaristeilyjä, avaruuskiviä, hiihtokilpailuja, yksin kotona olemista ja eksymistä. Pelkäsin niin paljon, etten nukkunut öisin.
Kuinka arka ihminen voi rohkaistua niin paljon, että pelkään Espanjaan lähtöä vähemmän, kuin pelkäsin lapsena hiihtokilpailuja kolme kuukautta etukäteen?

Olen aina ollut hyvin riippuvainen vanhemmistani ja äitini kuolema on tietenkin jättänyt minuun syvät jälkensä. Äitini on minulle käytännössä jumala ja isäni on nyt ehkä tärkein asia elämässäni. Siksi tuntuukin ristiriitaiselta kävellä pois.

Tänään aamulla sain valtavan rohkeuden puuskan. Katsoin aamulla itseäni peilistä ja näin kasvoiltani ensin isäni ja sitten äitini. Sillä hetkellä tunsin vanvasti kantavani heitä molempia mukanani riippumatta siitä, missä olen ja kenen kanssa.
Olen saanut vanhemmiltani parhaan lahjan, elämän, ja kannan heitä ajatuksissani, muistoissani ja geeneissäni viimeiseen hengenvetoon asti. Kuinka sellaista voisi menettää?

perjantai aamun fiilistelyä

Mikään ei ole parempaa, kuin herätä aamulla viisi tuntia ennen töiden alkua ja olla vaan, juoda teetä ja kuunnella musiikkia :) sen kunniaksi:
http://www.youtube.com/user/johnclarkemusic?blend=1&ob=4

Uuden alku

Ihminen ansaitsee haluamansa vain, jos uskoo ja ymmärtää saavuttavansa sen. Ja uskaltaa ottaa tästä vastuun.
Mutta jos näin on, taivaskaan ei ole rajana.

Jokin voima lähti kuljettamaan mua kolme vuotta sitten, kun keksin hakea Ypäjän Hevosopistolle opiskelemaan. Jätin sosiaalisen turvaverkoston ja lintukodon. Välimatkaa oli kuitemin vain reilu 100km ja muutos ei tuntunut suurelta. Se kuitenkin vei mennessään. Se oli yksi elämäni käännekohdista.
Tunsin epämääräistä yhteyttä erääseen luokkakaveriini, jonka seuraan hakeuduin ja pyysin päästä hänen kanssaan työssäoppimaan Espanjaan. En ymmärtänyt sitä, mutta ikään kuin jokin voima olisi työntänyt minua tälle tielle. Oppimaan ja löytämään itsestäni täysin uuden maailman. Puoli vuotta Espanjassa muutti kaiken, olin myyty. Lukemattomat illat Paulan seurassa ja sadat hyvät keskustelut sekä hiljaisuudet herättivät minussa jotain uutta. En tiedä oliko se tiedostamista, elämästä nauttimista, stressistä ja paineista irtipäästämistä ja kaikkia näitä. Paluuta ei kuitenkaan enää ollut. Erityisesti mieleeni jäi tapaani Brasilialainen mieshenkilö, jonka seurassa vietin vain kolme päivää, mutta joka tuntui edustavan kaikkea oppimaani.
Viimeinen vuosi Ypäjällä ennen valmistumista oli minulle haastava. Etsin itsenäisesti ravinnon ja meditoinnin kautta tasapainoa, jonka olin löytänyt Espanjassa. En ollut varma mitä etsin. Tiesin vain, että en voinut palata enää Ypäjää edeltävään elämään. Ratsastus ja näytöt tuottivat suurta stressiä, mutta tämä aika oli opettavaista. Jäin odottamaan innolla, minne suuntaan elämäntieni minua vie. Pidimme yhteyttä myös Brasilialaisen kanssa ja hän alkoi pikkuhiljaa edustaa minulle sitä kaukaista ja saavuttamatonta unelmaa, kaukana pimeistä talliaamuista.
Valmistumisen jälkeinen aika oli erikoista. En osaa vielä kuvata tunteitani tähän liittyen, mutta tulin kotiin huomatakseni, ettei elämäni enää ollut siellä. Ainut pysyvä kiinnekohta elämässäni näyttää olevan isäni. Tuntuu vaikealta lähteä hänen luotaan, sisältä minua revitään jo jonnekin muualle.
Universumi alkoi yhtäkkiä tosissaan kirjoittaa elämälleni käsikirjoitusta, kun olin sitä pyytänyt. Minut kutsuttiin työhaastatteluun Barcelonaan ja pian tämän jälkeen Brasilialainen kertoi minulle muuttavansa Barcelonaan muutaman kuukauden päästä. Hän ei siis tiennyt tässä vaiheessa tulostani. Muutama päivä tämän jälkeen isäni ilmoitti, että hyväksynyt talostamme, jossa olen asunut 16 vuotta, tehdyn tarjouksen. Isäni muutta sillä välin Keski-Suomeen, kun olen Espanjassa.
Tässä sitä nyt ollaan, kolme vuotta lähtöpisteestä. Seuraava viikko on viimeinen kotona, tässä rakkassa talossa, ja viimeinen Suomessa pitkään aikaan. Kohtalo kantaa minua käsivarsillaan kohti tuntematonta ja jostain syystä minun on helppo luottaa siihen. Johtuuko se siitä, että kieltäydyn ymmärtämästä muutosta vai luotanko tosiaankin itseeni näin paljon.
Koska palaan taas tänne ja kuka olen, kun palaan?

Isäni sanoi tänään minulle "Tuuli, mä oon kyllä ylpeä susta kun uskallat lähteä." Tästä lauseesta voin repiä rohkeutta kaikkein vaikeimpina päivinä.

Barcelonaan

Niin ne asiat vaan järjestyy oikein päin, jos tarpeeksi uskoo. Mua pyydettiin Barcelonaan nuorisohostelliin töihin ja viikon päästä 16.2. olis lento :)
Meen vasta haastatteluun, mut mulla ei oo varaa lentää takaisin Suomeen, joten jään sinne jokatapauksessa ja etsin muita töitä jos hostelli ei kelpuuta.
Tuntuu mahtavalta olla näin rohkea.

Aamu

Unieni palava rakkaus ja innostus
aamuauringon kanelintuoksuinen hiljaisuus
tänään aurinko on tullut hakemaan minua
tänään olen vähän vahvempi, ehkä vapaampi
Kaukomaiden ikuisuus on jo osa minua

Itsetutkiskelua 2 viikkoa valmistumisen jälkeen

Ultimately we know deeply that the other side of every fear is freedom. -Marilyn Ferguson

Tätä lausetta olen pyöritellyt päässäni koko talven, ja vasta viime viikkoina olen todella alkanut ymmärtää, kuinka paljon olen tehnyt valintoja pelon motivoimana. Olen tietoisesti pyrkinyt työntämään itseäni mukavuusrajan ulkopuolelle. Ja kyllä, se on vapauttavaa.
Kuitenkin niiden kaikkein suurimpien ja vaikutusvaltaisimpien pelkojen kohtaaminen on kaikkein vaikeinta. Olen aina ollut hiukan läheisriippuvainen ja kerännyt ympärilleni turvaverkostoa yksinäisyyden tai yksinolon pelossa. Nyt, kun olen reilun kahden vuoden tauon jälkeen palannut kotikaupunkiini ja huomaan, ettei täällä enää ole samaa sosiaalista turvaverkkoa, tuntuu yhtäkkiä siltä, kun matto olisi vedetty jalkojen alta. Olen muuttunut. On kuitenkin vaikeaa myöntää itselleen, että on jäänyt yksin.
Nyt kuitenkin oivalsin, että kyse on vain yhden pelon nujertamisesta, ja että sen takana siintää vapaus taas uudella elämän osa-alueella.
Aion nyt tietoisella yksinololla sulkea vanhat raolleen jääneet luukut elämässäni. Voi olla että se tuo uusia luukkuja eli ulottuvuuksia elämääni tai voi olla, että ei. Toivon kuitenkin pääseväni vapaaksi tästä pelosta, joka on pitänyt minua otteessaan liian kauan. On syytä valmistautua myös pitkään ja piinaavaan tiehen, tällaiset lukon eivät ole välttämättä ihan nopeita ja helppoja avata.
Tiedon olevani perusluonteeltaani levoton Vata. Toisinaan kuitenkin karkaan omastakin otteestani ja lähden pyörimään päättömästi sinne tänne. Saatan repiä itseni auki ja tarjota sisälmyksiäni tarjottimella kelle vaan, kuka viistii edes katsomaan. Tämän olen oppinut itsestäni viimeisen vuoden aikana, mutten ole osannut hallita tunteitani. Toivoisin, että itsesuojeluvaistoni olisi parempi ja hyväksyisin itseni kokonaisuutena ilman peilejä, jotka todistavat olemassaoloani.
Tuuli kiittää ja kuittaa

Meditointia Coelhon tapaan

Loppukevään Santiagon vaellusta fiilistellessä luen tietenkin Coelhon Pyhiinvaellusta. Kirjan meditointi harjoituksista innostuneena sovelsin yhtä niistä eilen illalla meditoidessani.
Olin jo valmiiksi sopivasti virittyneessä mielentilassa saunan ja lukemisen jälkeen. Keskityin ylävartalon alueeseen, päähän ja sydämeen ja tunsin heti vahvoja energioita. Tunsin itseni lapsekkaan onnelliseksi ja kun tämän jälkeen kuvittelin ympärilleni lapsuuden kuvitelmien suojelusenkeleitä/pyhimyksiä sekä edesmenneen äitini, oli oloni turvallinen, rohkea ja onnellinen. Kuvittelin äitini istumaan eteeni ja suojelusenkelit seisomaan ympärilleni käsi pääni päällä. Kaikki hymyilivät rauhassa. Suosittelen kokeilemaan :)

Toivon, että meditointi pysyy myös vaelluksella mukana.

Sunnuntai

Tänään matkamme on vaaleanpunainen ja kiitollinen.

Hekään eivät muistele eilistä, harvat edes huomista.

Lumen värit hidastavat aikaa,

makea tuuli kertoo tarinaa.

Tänään sinun ei ravitse hymyillä.

linssikastike

Syntisen hyvää. Valitettavasti ei raakaa.

(2 annosta)
-punaisia keitettyjä linssejä esim. 1dl
-luomutomaatteja soseutettuna tarpeeksi, että riittää kastikkeeksi
-luomupaprika pilkottuna
-luomusipuli pilkottuna
-valkosipulin kynsi hienonnettuna
-laadukasta kylmäpuristettua öljyä 1rkl
-sitruunamehua 1 rkl
-intiaanisokeria tai suomalaista hunajaa 1tl
-ruususuolaa
-mustapippuria
-varovasti cayennepippuria
-intialaisia mausteita

Sekoita kastikkeeksi ja kuumenna. Syö salaatin päällä/kanssa.

Päätös

Päätin opintoni Ypäjän Hevosopistolla viikko sitten ja kuvittelin, että olisi fiksua tulla tekemään pääkaupunkiseudulle sisätöitä paremmalla palkalla.
Tämä on ollut pitkä ja opettavainen viikko. Nyt ymmärrän, etten kuulu tänne enkä voi viettää Espoossa kevättä. En sovi tänne enkä halua tätä.
Nyt, kun asia on päätetty, aloitan käytännön järjestelyt.
Vaikeinta on yrittää kertoa asiasta perheelle. Työnantajalle kerron, kun olen saanut työpaikan ulkomailta. Tämä siitä syystä, että olen vielä koeajalla ja tarvitsen kaikki mahdolliset palkat lentolippuun. Minä ilmeisesti tarvitsin läksyni. Ja se olikin arvokas läksy.

Ainut asia, mistä tunnen joutuvani todella luopumaan ja mitä tulee ikävä, on perheeni. Lähinnä isäni. En vain pysty jäämään sen takia. Olen metsästäjä. Olen nuuskamuikkunen. Kohtaloni on lähteä.

Salaisuus

Ne kirpeän punaiset pihlajanmarjat,
lämmin hörähdys uskollisuutta,

oranssi kopse vaahteranlehdillä,
syksyn raikkaat värit vauhdissasi,

taivas meidät kastelee,
kuuntelet ja alistut,

voimasi, askeleesi kantavat
vaikka viimeiseen mustimpaan talveen

runoratsuni sateen kastelema
kerro minulle salaisuutesi

Sielumme rytmit

Kun aurinko polttaa
ja leijaileva pöly kertoo vain unelmista
Kun rytmi hänen lanteillaan
kumpuaa myös sydämestä

silloin tiedät,
että kadonneet muistot elävät hänen helmansa väreissä

Ja meidän naurumme kertoo sen

Yksinäisyys

Älä tule tänne. Ei nyt.
Et mua kiinni saa, jää selkäni taa.
Kaikki nämä taistelut, kaikki aamut.
Ja silti, yksi viikko. Ja olet niin lähellä.

Olen kokonainen, vaikka itkenkin.
Lämpö, tunne, rohkeus, minä.
Pysy takanani, voin myös juosta.
Vaikka kiinni saat, olen nopeampi.

Rohkeus

Todellisuus on subjektiivistä.
Kuka silittää hiuksiani, kun syljen vanhat tavat ja pakkomielteet viemäriin?
Kuka värittää minulle ne palikat, joista todellisuuteni rakennan?
Todellisuus on subjektiivistä, mutta minä en ole vielä vapaa.

Herkkutriosmoothie

Tämän tekemisestä on jo hetki, mutta muistaakseni meni jotenkin näin:

Liila kerros
-pakastemustikkaa
-liotettuja taateleita muutama
-liotettuja siemeniä ja manteleita n. ½ dl
-pikkutilkka vettä

Vihreä kerros
-banaania ~½
-spirulina 1tl
-kourallinen jotain vihreää
-pikkutilkka vettä

Keltainen kerros
-pakastemangoa
-banaania ~½
-pikkutilkkavettä

blenderiin vaan ja herkkuherkkua oli!!

Ajatuksia muutoksen kynnyksellä

Tämä talvinen runo heräsi eilen Johto cafessa kaveria odotellessa ja riipustin sen tänään bussissa kotimatkalla loppuun punaiseen taivaan inspiroimana.

Tänään

Kaikki on auki, ulkona mustavalkoista
Ihmisten varjot ympärilläni yrittävät realistisella kyynisyydellään musertaa sen valon,
joka sisälläni vielä tänäänkin lämmittää, hymyilyttää.
Uskallanko lähteä, ennen kuin olen tyhjä?
Nyt kaikki on vielä mahdollista

Te ette voi minua herättää, te hukutatte minut uneen.
Enkä halua myydä ajatuksiani tälle yhteiskunnalle.

'Tuuli, sama taivas se on täälläkin.
Ja katso, tänään se on punainen'